maanantai 11. lokakuuta 2010

Vaniljakreemipullia

Vaniljakreemijauhe sisältää paljon lisäaineita, mutta sillä teet tavallisista korvapuusteista erityisen herkullisia. Joten ensiksi kannattaa alustaa peruspullataikina, jonka ohjeen löydät jauhopussin kyljestä.

Tällä kertaa jaoin kohonneen taikinan kahteen osaan; toisesta tuli korvapuusteja ja toisesta kreemipullia.


Korvapuusteja varten kaulin melkon paksuksi levyksi puolen litran pullataikinasta sen toisen puoliskon. Päälle sipaus ja todellakin vain sipaus margariinia sekä kardemummaa, kanelia ja sokeria maun mukaan. Etukäteen tekemälläni vaniljakreemillä voitelin tästä levystä puolet samaan tapaan kuin olisin tehnyt voileipiä. Joten älä laita kreemiä liikaa!


Taikinan toisen puoliskon rullan pitkoksi, josta sitten tein pyöreitä pullia. Näihin tein syvennyksen juomalasilla ja tähän läjäytin ruokalusikallisen vaniljakreemiä.


Kohottamisen jälkeen voitelin pullat ja ripottelin kaikkiin päälle raesokeria runsaalla kädellä. Sitten vain uuniin 250 asteeseen noin 10 minuutiksi. Nautitaan omassa ja hyvässä seurassa!