keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tulinen kalapannu

Vaikka rakastan kokkaamista, niin joskus voi tehdä asiat helposti.

Kuullota reilussa oliiviöljyssä hetki pieneksi murskattua tuoretta chiliä, josta olet poistanut siemenet. Chiliä voi laittaa oman maun mukaan. Laita sitten pannulle suoraan pakasteesta kalakuutioita  ja pyörittele niitä hetki sekaisin chilin kanssa.


Lisää sadonkorjuukasvikset ja vindaloo-tahnaa niin paljon kuin sielu sietää. Paista noin vajaat kymmenen minuuttia, niin että kalapalat säilyttävät vielä muotonsa. Lisää loppuvaiheessa muutama kirsikkatomaatin puolikas makua tasaamaan!

Nauti veden keran!

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Juuresvuoka maaliskuulle

Pilko yksi tai kaksi punajuurta melko isoiksi lohkoiksi ja keitä niitä noin viitisen minuuttia. Pilko sillä aikaa yksi iso sipuli, muutama porkkana ja kaksi palsternakkaa samoin isohkoiksi lohkoiksi.

Valuta keitetyt punajuuren palaset lävikössä. Laita kaikki juurekset uunivuokaan ja kaada mukaan oliiviöljyä omantuntosi mukaan. Lisää yhden tuoreen appelsiinin mehu ja 2-3 ruokalusikallista juoksevaa hunajaa. Laita suolaa ja pippuria myllystä makusi mukaan. Sekoita ainekset kunnolla keskenään ja laita päälle muutama tuoreen timjamin oksa.

Paista uunissa, noin 200 asteen lämmössä kolme varttia.

Nauti vaikka sellaisenaan tai hyvän pihvin kera!