lauantai 22. lokakuuta 2011

Banaanisämpylöitä

Paistoaika 250 asteessa noin 10 minuuttia
Katselin eilen City-Marketin leipien hintoja ja päätin tehdä tämän päivän sämpylät taas kerran ihan itse. Puoleen litraan vettä sekoitin ensin jonkin verran suolaa sekä vajaan puoli desilitraa tummaa siirappia. Samalla sekoitin toisessa kulhossa pussillisen kuivahiivaa pariin desilitraan ruisjauhoja. Muistin myös laittaa puoli desilitraa oliiviöljyä lämpenemään hellalle metallisessa mittakupissa.

Vesiseokseen sekoitin ensin pari desilitraa luomukaurahiutaleita sekä tietysti tuon ruisjauhon kuivahiivoineen. Voimakkaalla kädellä (!) vispasin mukaan mikroaaltouunissa 30 sekuntia lämmittämäni porkkanaraasteen sekä lautasella haarukalla musertamani banaanin puolikkaan. Kun taikinan alku alkoi hieman kuplia, aloin lisäämään tavallisia vehnäjauhoja sen verran, että lopputulos oli mukavan kiinteä.

Sen jälkeen vain liina kulhon päälle ja kulho takan päälle lämpöön. Itse lähdin haravoimaan.

Kun olin saanut yhden vaahteran lehdet kompostiin, oli aika leipoa sämpylät. Vaivasin taikinaa jauhotetulla pöydällä noin viisi minuuttia ja tein siitä sitten kaksi pitkää pötköä. Leikkasin sopivan kokoisia paloja sahalaitaisella veitsellä ja pistin ne sellaisenaan pellille kohoamaan. Uusi kohotus kesti noin 20-25 minuuttia.

Paisto 250 asteessa ja nuorison edustaja totesi lopputuloksesta; noihan on ihan kuin leipomossa tehtyjä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Myöhäisillan hunajaohrasämpylät - hyvin yksinkertaisesti

Taas kerran unohtui ostaa leipää kaupasta. No mitäs siitä....kello oli vasta puoli kymmenen illalla, joten kulhoon puoli litraa lämmintä vettä ja toiseen loput ohrajauhot pussin pohjalta sekä pussi kuivahiivaa.

Hellan päälle kuumenemaan pari ruokalusikkaa hunajaa metallisessa mittakupissa ja samoin puoli desilitraa oliiviöljyä.

Sekoitetaan jauhoseos sekä hunaja veteen, johon on jo vispattu vajaa ruokalusikallinen (pan)suolaa. Reilua vatkausta hetki ja mukaan yksi iso porkkana raastettuna. Lisäksi sämpylä- ja vehnäjauhoja sen verran, että taikina vaikuttaa ns. sopivalta käteen. Lisätään oliiviöljy ja vaivataan lisää, kunnes kulho kätketään liinan alle 20 minuutiksi.

Kohonnut taikina työpöydälle, reipasta pyöräyttelyä ja pellille ilmestyy pitkulaisia sämpylän aihioita.

Pellit em. liinan alle ja uuni melkein saman tien päälle 250 asteeseen. Paistetaan mukavasti kohonneet leivät ja syödään sen verran, mitä yötä varten uskaltaa. Aamulla on varmaan mukava herätä, kun tietää saavansa kahvinsa kera tuoretta sämpylää.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Pikkuvoileivät

Muista antaa taikinan levätä jääkaapissa pari tuntia
Päivän herkkuna tarjoillaan voileipäsiä....Ei ei, ei sellaisia, vaan pikkuvoileipiä.


Kulhoon laitetaan 125 grammaa margariinia, kaksi reilua teelusikkaa vaniljasokeria, yksi muna, neljä desilitraa vehnäjauhoja, lusikan kärjellinen suolaa sekä 3/4 desilitraa sokeria. Kaikkien aineiden olisi hyvä olla mahdollisimman kylmiä.

Seuraavaksi kaikki aineet sekoitetaan käsin muromaiseksi taikinaksi. Jopa käden täytyisi olla viileä, joten itse puristelin hetken aikaa pakastimesta otettua viinimarjamehupulloa.


Sitten vain muokataan taikina tasaiseksi ja sysätään muovikelmuun käärittynä jääkaappiin kahdeksi tunniksi.

Jauhoitetulla työtasolla tämä taikina sitten kaulitaan noin puolen sentin paksuiseksi levyksi, josta otetaan muotilla pikkuleipiä. Kirjamessujen tuliainen osoittautui näppäräksi apuvälineeksi tässä työssä.


Sitten vain leipäset uuniin 225 asteeseen 10-15 minuutiksi. Annetaan jäähtyä ritilän päällä ja syödään pois saman tien, ettei tarvitse nousta niitä yöllä nauttimaan. Ovat kyllä niin hyviä, että edes kuvaa ei ehdi ottaa....