torstai 29. syyskuuta 2011

Perunan keittäminen ilman keittämistä

Vanha irlantilainen tapa keittää perunoita on olla keittämättä niitä. Siis mitä?

Kyllä, vihreän saaren asukit keksivät jo aikaa sitten, miten perunasta saadaan erityisen maukasta ilman varsinaista kiehumista.

Perunat pestään ensin kunnolla ja noin kynnen kokoinen osa leikataan jokaisesta perunasta. Sen jälkeen nämä maan hedelmät pistetään kattilaan, jossa on vettä juuri sen verran, että perunat peittyvät kokonaan - mutta ei yhtään enempää.

Seuraavaksi vesi kuumennetaan maksimissaan 90 asteeseen eli sen ei anneta edes kiehahtaa. Heti, kun poreita alkaa olla liikaa, lisätään kylmää vettä hieman. Näin jatketaan kunnes perunat ovat sopivan pehmeitä. Aikaa kuluu luultavasti puolesta tunnista tuntiin.

Mikäli on alun perin valittu maukkaita perunoita, korostuu niiden maku oikein herkulliseksi tällä tavalla.

1 kommentti:

  1. Taidanpa kokeilla ideaa slow cookerilla, perunoiden hauduttamista alle 100 asteessa. Ainakin porkkanoista tulee slow cookerissa hyviä, nesteeksi voi laittaa vaikka porkkana- ja bataattisosetta pötköstä, mausteeksi rakuunaa ja hunajaa yms. Sämpyläsikin vaikuttavat hyviltä, pitää kokeilla niitäkin. terv. Marja P

    VastaaPoista